https://jakarta.hostmaster.org/articles/israel_the_bombing_of_the_king_david_hotel/fi.html
Pommi-isku on yhä yksi alueen modernin historian tuhoisimmista ja kiistanalaisimmista poliittisen väkivallan teoista. Vaikka Irgun perusteli hyökkäystä antikolonialistisena vastarintana, nykyisen kansainvälisen määritelmän mukaan – YK:n vuoden 1999 terrorismin rahoituksen vastaisen yleissopimuksen ja tapaoikeudellisen humanitaarisen lain nojalla – se on terroriteko, koska se tahallisesti kohdistui siviilejä sisältävään rakennukseen poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
King David -hotelli, seitsemänkerroksinen kalkkikivinen maamerkki, oli sekä luksusasunto että Britannian hallinnon hallinnollinen keskus Palestiinassa. Eteläinen siipi, tunnettu nimellä „Hallituksen sihteeristö“, majoitti Britannian armeijan päämajan ja Rikostutkintaosaston (CID) toimistot.
1940-luvun puolivälissä juutalaiset militanttijärjestöt – turhautuneina vuoden 1939 valkoiseen paperiin, joka rajoitti juutalaisten maahanmuuttoa ja maanostoa – aloittivat aseellisen vastarinnan Britannian valvontaa vastaan. Holokausti oli voimistanut juutalaisten päättäväisyyttä turvata kotimaa, kun taas britit, juutalaisten ja arabien vaatimusten välissä, turvautuivat yhä useammin turvallisuustoimiin.
Juutalaisten maanalaisista ryhmistä Irgun Zvai Leumi, jota johti Menachem Begin, kannatti suoria iskuja brittiläisiin kohteisiin. Begin piti brittejä kolonialistisena miehittäjänä, joka esti juutalaisvaltion syntyä. Vuosina 1945–46 Irgun liittoutui Lehin (Stern-jengi) ja valtavirran Haganahin kanssa niin kutsutussa „Juutalaisessa vastarintaliikkeessä.“ Tämä liitto oli kuitenkin epävakaa, sillä Haganahin johtaja David Ben-Gurion yritti usein hillitä militanttisempia ryhmittymiä.
Salatuista arkistoista on nyt mahdollista tehdä yksityiskohtainen rekonstruktio King David -hotellin pommi-iskusta. Suunnittelu alkoi heinäkuun alussa 1946. Irgunin tavoitteena oli tuhota brittiläiset tiedustelutiedostot, joiden uskottiin sisältävän todisteita sionistisista operaatioista, jotka oli takavarikoitu operaatio Agathan aikana – laajan brittiläisen ratsian, jossa pidätettiin satoja juutalaisaktivisteja.
Äskettäin julkaistut israelilaiset ja brittiläiset asiakirjat tunnistavat operaation avainhenkilöt:
Ensisijaiset todisteet MI5-tiedostosta KV 5/34 ja aikalaislausunnoista vahvistavat, että kolme varoitussoittoa tehtiin:
| Aika | Toimenpide | Lähde |
|---|---|---|
| 11:55 | Soitto Palestine Postiin: „Juutalaiset taistelijat varoittavat evakuoimaan King David -hotellin.“ | Palestine Post -lokikirja |
| 11:58 | Soitto viereiseen Ranskan konsulaattiin: „Pommeja hotellissa – lähtekää heti.“ | Ranskan diplomaattikaapeli, 23.7.1946 |
| 12:01 | Soitto hotellin operaattorille: „Tämä on Heprealainen maanalainen. Kellarin maitokannut räjähtävät puolessa tunnissa.“ | MI5-kuuntelut, s. 112–118 |
Hotellin puhelinkeskuksen operaattori kuitenkin, tottuneena vääriin hälytyksiin, hylkäsi varoituksen „vielä yhtenä juutalaisvitsinä“. Pääsihteeri Sir John Shaw, saatuaan tiedon, sanoi kuulemma: „Tällä viikolla on ollut kaksikymmentä tällaista soittoa.“ Britannian sotilaallinen kellarin tarkastus klo 12:15 tarkasti vain julkiset alueet ja jätti huomiotta La Régencen alla olevan huoltokäytävän.
Klo 12:37 räjähdys tuhosi eteläisen siiven. Räjähdys oli niin voimakas, että se rekisteröitiin Heprean yliopiston seismografissa, tuhoten asiakirjat, toimistot ja ihmishenkiä.
91 uhria tuli useista kansallisuuksista ja yhteisöistä:
| Nimi | Kansallisuus | Rooli |
|---|---|---|
| Julius Jacobs | Britti | Apulais-sihteeri (kuollut) |
| Ahmed Abu-Zeid | Arabi | Päätarjoilija, La Régence |
| Haim Shapiro | Juutalainen | Palestine Post -toimittaja |
| Yitzhak Eliashar | Sefardijuutalainen | Hotellin kirjanpitäjä |
| Kreivitär Bernadotte | Ruotsalainen | Punaisen Ristin edustaja (loukkaantunut) |
28 oli brittejä, 41 arabia, 17 juutalaista ja 5 muuta kansallisuutta. Palestine Gazette (1. elokuuta 1946) listasi kaikki nimet, korostaen hyökkäyksen summittaista luonnetta. Uhrien joukossa oli toimistotyöntekijöitä, toimittajia, sotilaita ja siviilejä – monilla ei ollut suoraa osaa poliittisessa konfliktissa.
Britannian vastaus oli nopea ja ankara:
Lontoossa pääministeri Clement Attlee sanoi kabinetilleen: „Palestiinan pitämisen kustannukset ylittävät nyt mandaatin arvon“ (CAB 128/6). Tämä oli suora myönnytys, että pommi-isku vaikutti Britannian päätökseen siirtää Palestiina-kysymys Yhdistyneille kansakunnille – ratkaiseva askel kohti jakoa.
Siepattu Haganahin muistio (CZA S25/9021) paljasti, että David Ben-Gurion oli yrittänyt perua operaation kaksi päivää aiemmin, varoittaen, että paikalla olisi „liian monta siviiliä“. Haganahin yhteyshenkilö Moshe Sneh kuitenkin vastasi, että suunnitelma oli „peruuttamaton“.
Irgun väitti, että varoitukset todistivat heidän aikomuksensa välttää ihmishenkien menetyksiä. Mutta minkä tahansa järjellisen sotilaallisen tai moraalisen standardin mukaan – erityisesti nykyisen kansainvälisen humanitaarisen lain mukaan, joka kieltää hyökkäykset, jotka todennäköisesti aiheuttavat suhteettomia siviiliuhreja – tällainen operaatio luokiteltaisiin terrorismiksi. Aikomus huomioimatta, siviilirakennuksen käyttäminen pommituskohteena täynnä ei-taistelijoita ei ole sovitettavissa nykyisiin aseellisen konfliktin normeihin.
Arabiankieliset sanomalehdet koko Palestiinassa tuomitsivat pommi-iskun „juutalaiseksi terrorismiksi“.
Kansainvälisesti:
Brittiläiset viranomaiset oikeudenkäynnit useita Irgun-epäiltyjä Jerusalemin sotilastuomioistuimissa vuoden 1947 alussa. Kuusi sai kuolemantuomion, jotka myöhemmin muutettiin elinkautiseksi julkisen paineen jälkeen. Toiset pakenivat Akkon vankilapaon aikana toukokuussa 1947. Menachem Begin itse vältti pidätyksen ja sai armahduksen Israelin itsenäistyessä vuonna 1948.
Poliittisesti pommi-isku nopeutti Britannian vetäytymistä. Vuoden 1947 puoliväliin mennessä hallitus myönsi, ettei se enää kyennyt hallitsemaan Palestiinaa tehokkaasti. Seurasivat YK:n jakosuunnitelma, ja kahdessa vuodessa Israel syntyi uudistuneen sodan keskellä.
Vuodesta 1948 lähtien pommi-iskun perintö on pysynyt jakavana:
Vaikka jotkut Israelissa näkevät yhä hyökkäyksen epätoivoisena antikolonialistisena vastarintana, nykyiset määritelmät jättävät vähän epäselvyyttä. YK:n yleiskokouksen vuoden 2004 terrorismityömääritelmän mukaan – tahallinen väkivallan käyttö siviilejä vastaan hallituksen politiikan vaikuttamiseksi – King David -hotellin pommi-isku täyttää terrorismin kriteerit.
Vaikka varoituksia annettiin, Irgun tietoisesti sijoitti korkean räjähdysvoiman räjähteitä toimivaan siviilirakennukseen, rikkoen periaatteita, jotka myöhemmin kodifioitiin Geneven sopimuksissa ja Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännössä. Hyökkäyksen tavoite – pakottaa Britannian vetäytyminen pelon avulla – täyttää jokaisen nykyisen lain mukaisen terroristiteon kriteerin.
Tänään King David -hotelli seisoo uudelleenrakennettuna, sen arvet osittain piilossa mutta ei koskaan pyyhitty pois. Vierailijat voivat yhä lukea Irgunin pystyttämän laatan – ja lähellä hiljaisen muistomerkin, joka kunnioittaa kuolleita.
Pommi-iskun opetukset ovat yhä tuskallisen ajankohtaisia:
Jälkikäteen King David -hotellin pommi-isku ei ollut pelkkä „sotilasoperaatio“ vaan arviointivirheen ja inhimillisten kustannusten tragedia. Se nopeutti Britannian vetäytymistä mutta myös juurrutti kostonkierteen väkivaltaa, joka yhä muokkaa israelilais-palestiinalaista konfliktia.
Nykyisten standardien mukaan se on terroriteko – karu muistutus siitä, että oikeuden tai kansakunnan tavoittelu ei koskaan saa tulla viattomien ihmishenkien kustannuksella.